... ja sitten eksyin...

Vappuaaton aatto toi valkoisen yllätyksen. Satoi lunta. Tietenkin minun suunnitelmassani oli juoksuharjoitus ja aikuisten suunnistuskoulun ensimmäiset iltarastit. Sattuipa sopivasti.

Edellisen päivän keväinen auringonpaiste oli etäinen muisto. Lumisateessa pistelin vartin lämmittelyjuoksun jälkeen viisi rullaavaa mäkivetoa ja sitten 12 sekunnin maksimivauhtivetoja vähän loivempaan ylämäkeen. Lumisade oli unohtunut viimeiseen vetoon mennessä, vaikka tossut olivat jo likomärät.

Maksimivauhtisia vetoja en aikaisemmin olekaan tehnyt. Oli vähän kömpelö tunne. Mutta miten onnelliseksi tulin jälkeenpäin. Nämäkin sain kunnialla suoritettua!

Lopuksi vielä tein muutaman tekniikkaharjoitteen. Juoksutekniikkani kaipaa lantion asennon päivitystä. Joten sitä sitten työstämään askellus ja loikkaharjoituksilla.

Palauttelun ja pienen venyttelyn jälkeen ehdin vaihtaa kuivaa vaatetta päälle ja napata pientä välipalaa ennen iltarastien alkua.

Aloitin muutama viikko sitten aikuisten suunnistuskurssin. Ei huono valinta. Eilisen iltarastikokemuksen jälkeen innostus oli valtava.

Maastoharjoituksen aikana saimme ohjausta kokeneemmilta suunnistajilta ja etsimme rasteja itsenäisesti. Onnistuin jo kehittämään vaarallisen hyvänolontunteen muutaman rastin löydyttyä: tämähän on helppoa.

Onneksi palasin maan pinnalle eksyttyäni muutaman kymmenen metrin matkalla oikein huolella. Luulin kulkevani pohjoiseen - eihän sitä tietenkään kompassista kannata varmistaa! Päädyin kuitenkin 180 astetta kokonaan toiseen suuntaan ja jäin raapimaan päätäni totaalisen hämmästyneenä uppo-oudon polun varteen. Onneksi paikalle osunut kokeneempi suunnistaja kertoi minulle paitsi sen missä olen, myös neuvot siihen kuinka löydän sille rastille, jolla minun pitäisi olla. Sen verran hyvät ohjeet sain, että luulen ensimmäistä kertaa tajunneeni, miten suunta kompassilla otetaan.

Harhailusta huolimatta hauskaa oli. Odotan siis seuraavaa kertaa innolla. Jotta tämä ei olisi näin yksinkertaista, olemme tietenkin mieheni kanssa päättäneet ottaa osaa tulevana viikonloppuna Salpaus Rogaining -tapahtuman maastopyöräsarjaan. Suunnistustaidosta en tiedä, mutta itseluottamus on kohdallaan. Odotamme jännityksellä miten monta kertaa neljän tunnin aikana ehtii eksymään.

Jo lyhyen kokeilun perusteella voin lämpimästi suositella suunnistuskoulun käymistä. Jos teoriatunneilla istuminen pitkästyttää, suunnistus on siitä mahtava laji, että mukaan voi mennä pelkästään osallistumalla oman paikkakunnan suunnistusseuran iltarasteille. Neuvoja saa paikan päällä ihan vasta-alkajakin. Reitin voi kiertää vaikka kävelemällä.

Itse otan osaa Lahden suunnistajien oikopolku suunnistuskouluun. Tällaiselle vapaa-ajan aikatauluja kammoksuvalle paras puoli kurssissa on se, ettei se kestä kuin puolitoista kuukautta. Jo muutaman kerran jälkeen vanhat koulussa opitut suunnistustaidot ovat palautuneet mieleen.

Sen verran nälkä kasvaa syödessä, että seuraavaksi suuntaan kompassiostoksille.

Maastopyöräilyä Ilvespolulla

Sunnuntaina satoi. Maastossa pyöräily sopii sadesään lenkiksi. Rapa lentää, jalat kastuu ja hengitys kulkee.

Jos ei ihan aina huvita, voi lisäeloa lenkille hankkia vaikka kuvaamalla koko reissun. Lenkki tulee tehtyä vähän siinä sivussa. Viime sunnuntain parisuhdelenkistä tuli tällainen filmi.

Maasto Heinolasta Vierumäen urheiluopistolle Ilvespolkua pitkin on mainio kuntoilureitti, jonka voi sotkea vaikka ihan peruspyörällä. Maastosta löytyy kaikenlaisia lenkkejä vaativammallakin maastolla. Matkaa kertyy noin 12 km suuntaansa.

Näissä maastoissa juostaan myös
Vierumäki Trail polkumaraton 2015.

Aamulenkki - ihanaa fiilistelyä

 
 

Aamupuuro - syöty.

Lenkkivaatteet - puettu.

Mies töissä - muu perhe nukkuu.

Lappu keittiönpöydällä: Olen lenkillä, T. äiti.

 

Aurinko kurkistelee puiden lomasta. Varjossa lätäköt ovat vielä riitteessä. Takapihalta pururadalle, pururadalta metsään. Metsä on täynnä polkuja. Ihana vapaus valita.

Linnut laulavat aamukonserttiaan. Kevät tuoksuu kostealta mullalta, männyn kaarnalta, kylmältä kiveltä, suon silmäkkeeltä. Askeleen alla litisee. Kuiva sammal on hiljaa.

Tästä minä juoksen. Ja tästä. Hengitys löytää rytminsä, jalat vauhtinsa. Tämä polku tuo minut takaisin pururadalle. Tuttu reitti palauttaa. Syke tasaantuu, matka jatkuu.

Toinen onnellinen tulee vastaan. Vaikka ei tunneta, hymyillään ja nyökätään tervehdykseksi. Vähän ujosti. Eihän rikota taikaa.

Tuttu kääntöpaikka. Pujahdan metsään. Kevät tuoksuu, metsä tuoksuu. Astun tossuni kosteaan mutaan. Se on kylmää.

Puro solisee puiden takana. Tätä en ole ennen nähnyt. Se soljuu kuin satu sammalten välissä. Minusta riippumatta. Kierrän puron mutkaa, seuraan veden juoksua.

Matka jatkuu taas. Hengitän kevättä, kevyttä, raikasta aamuilmaa. Juoksu on vapaata. Seuraan polkua kuusten katveessa. Kohta olen kotona taas.

Aurinko lämmittää kotipihan rappusia. Hiivin sisään. Perhe nukkuu vielä. Jalat onnellisen raskaat, paita hiestä kostea. Posket punaiset. Näin päivä on hyvä alkaa.

UKK kävelytesti - faktat pöytään

Mainitsin aikaisemmin, että kuntoiluni alkuun suoritin UKK kävelytestin. Vaikka Urkki olikin urheilu- ja erämies, ei minun onneksi tarvinnut lähteä kalaan Tenolle testin suorittaakseni. Yksinkertainen kahden kilometrin kävely urheilukentällä riitti kertomaan missä mennään.

UKK kävelytesti on yksinkertainen tapa mitata kestävyyssuorituskykyä aivan perustasolla. Testi suoritetaan kävelemällä kaksi kilometria mahdollisimman nopeasti. Kävelyaika mitataan. Testitulos lasketaan kahden kilometrin kävelyyn käytetyn ajan, sykkeen, suorittajan painoindeksin sekä iän ja sukupuolen perusteella. Lisätietoa testistä löytyy  UKK instituutin nettisivuilta ja laskentakaava kuntoindeksin laskemiseen löytyy mm. YTHS:n nettisivulta . 

Kuulostaa yksinkertaiselta, joten kokenut kaiken tietää. Testiä varten lainasin mieheni vanhaa sykemittaria ja ihmettelin hetken miten sitä käytetään. Onneksi PT neuvoi ja oli testaajana paikalla. Minun huolekseni jäi käveleminen.

Testissä on tarkoitus kävellä mahdollisimman ripeästi. Tämä siis tarkoittaa sananmukaisesti ripeästi. Ok - tämä nyt ei kuulostanut kovin hankalalta hommalta. Eli baanalle ja vauhtia niin paljon kuin höyrykoneesta lähtee. 

Viuhdoin ja riuhdoin ja puuskutin. Tossu meni kyllä toisen eteen, mutta hengitys kertoi, että liikunnasta oli tullut lintsattua. Syke huiteli jossain taivaissa. Ensimmäisen kilometrin jälkeen mieleeni hiipi selkeä ajatus siitä, että vauhti taisi olla sittenkin liian kova. Mutta kun hommaan oli ryhdytty, loppuun asti tietenkin väännetään. Vauhtini hiipui, mutta sykkeeni ei. 

Kun viipotin maaliviivan yli, sykkeeni läpätti jossain reilussa 170:ssä. Oloni oli sen mukainen. En tuntenut oloani mitenkään tuoreeksi. Ja aikaa olin käyttänyt runsaasti.

Kävelytestin indeksi laskettiin 94. Olin siis periaatteessa keskimääräisessä kunnossa. Mutta jos indeksiluku 100 kuvaisi ikäisteni suorittajien keskiarvoa, olin kuitenkin alle tämän tason. 

Lihaskuntotestini ei paljon parempia viitearvoja antanut. Minuutissa suoritin 16 istumaannousua, 24 kyykkyä, 24 selän ojennusta ja 13 muunneltua punnerrusta. Ylipainoni takasi sen, että jalat olivat saaneet jo voimatreeniä. Yllätyin siitä, että kukkakeppikäsilläni punnerrus sujui kohtuullisesti. Ikätasoisiini suorittajiin verrattaessa suoriuduin lihaskuntotestistä siis kohtuullisen mallikkaasti. Mutta rehellisyyden nimissä. Viitearvot eivät olleet kovin kovia. Tulokset eivät antaneet mitään syytä juhlaan.

Sain PT:ltä hyvän palautteen ja ohjeet miten eri muuttujat vaikuttavat tulokseen. Yksinkertaisesti: minuutti kävelyajasta pois tarkoittaa käytännössä 10 pisteen parannusta indeksiin. Kävelysykkeeseen 20 - 25 lyönnin muutos tuottaisi saman tuloksen. Ja yllätys yllätys: 20 kilon painon pudotus tuottaisi vastaavalla tavalla 10 pisteen parannuksen tulokseen.

Minuutin parannus kävelyaikaan tuntui varsin ylivoimaiselta tehtävältä. Samoin painon pudotus. Mutta elättelin pientä toivoa, että kunnon kohotessa sykearvoihin voisi vaikuttaa. Tai mitä hittoa. Päätin heittäytyä ammattilaisen huomaan ja luottaa PT:n arvioon. Eli tulta päin ja hyvin ohjein harjoittelemaan.

En ole tehnyt kuntoilun aloituksen jälkeen vertailevaa kävelytestiä. Se pitäisi ihan mielenkiinnon vuoksi tehdä. Sen voin kertoa, että painoni on tippunut sitten ensitestin reilun kymmenen kiloa ja kävelemällä sykkettä voi välillä olla vaikea saada nousemaan täysin tasaisilla etapeilla. Joten ainakin itseluottamus on aloituksen jälkeen kasvanut - todennäköisesti kuntokin!

It ain't over until the fat lady swims

Vietän työssäni paljon aikaa asiakastapaamisissa ja  neuvotteluissa. Aikataulua pukkaa vasemmalta ja oikealta. Kun liikun, minulla on pari kriteeriä, joiden täytyy täyttyä.

Ehdoton sääntö nro 1 on, että inhoan tarkkoja vapaa-ajan aikatauluja. Erityisesti inhoan sellaisia aikatauluja, jotka joku muu minulle asettaa. Tämä ehtoni rajasi jo aika paljon potentiaalisia liikuntalajeja valikoimani ulkopuolelle.

Sääntö nro 2 on, etteivät minulle välttämättä sovi työni vastapainoksi lajit, joissa joudun olemaan yltiöpäisen sosiaalinen. Tai muuten vain puhelias kanssalähimmäinen. Pahoittelut kaikille: tunnustan olevani toisinaan varsin tylsä tyyppi.

"Ei minun juttuni" -listalle joutuivat siis kaikki sellaiset lajivaihtoehdot, joihin liittyi sana ryhmä tai aina tiettyyn aikaan tietyssä paikassa tapaamisia. Pumpit, aerobicit, stepit ja muut ryhmäliikunnat olivat siis ehdottomasti poissa vaihtoehdoista. Samoin poissa vaihtoehdoista olivat valitettavasti myös joukkuelajit.

Ok, myönnän, ajatus lentopallosta tai vaikkapa pesäpallosta tuntui oikeasti kiinnostavalta. Aina siihen saakka, kunnes tajusin, että harrastus vaatisi minulta sitoutumista vähintään kerran viikossa ennalta laadittuun aikatauluun. Stressitasoni nousi pelkästä ajatuksesta. Tämä juttu ei siis sopinut minulle.

Liikunta-aktiviteettilistani muodostin itsenäisen erakkonaisen periaatteella. Yksin tai perheen kanssa tekeminen tuntui minulle kaikkein sopivimmalta. Ja pahitteeksi ei ole myöskään laji, jossa saa olla vähän aikaa ihan hiljaa omien ajatustensa kanssa. Kun aloittelee rapakunnon karkoitusta, pidin parhaimpama strategiana aloittaa sellaisilla lajeilla, joita on mahdollisimman helppo tehdä missä ja milloin vain.

Kesälajeista tältä pohjalta ehdotin, että kuntoiluohjelmani sisätäisi polkupyöräilyä ja sauvakävelyä. Muutaman viikon kuntoilun jälkeen aloin haaveilla myös siitä, että joskun pystyisin juoksemaan osan lenkeistäni. Näillä peruslajeilla ja tavoitteilla pääsin hyvin alkuun.

Pyöräily on lajina varmasti melkein kaikille tuttu. Kaikki ovat lykänneet fillarilla ainakin silloin tällöin kauppaan, kouluun tai työpaikalle. Pyöräily ei vaadi polkupyörän ja pyöräilykypärän lisäksi juuri muita varusteita kuin mukavat, tuulta hivenen pitävät, viileän sään varusteet. Ja jos takapuoltaan haluaa säästää, investointi pyöräilyhousuihin ei ole huono juttu.

Itse aloitin varsin perusteista. Ja ensimmäiset pyöräilyhousut ostin lähimarketin alennuslaarista. Koska - myönnetään - ahterini oli ensimmäisistä pyörälenkeistä kipeä!

Polkupyörähän minulla jo olikin. Oiva vuoden 1985 -mallia oleva Retki Tunturi, 6 -vaihdetta ja suora tanko. Olin vielä peruskoulun ala-asteella tämän menopelin saadessani. Tätä luotettavaa peruspyörää polkiessa syke kyllä  nousi. Keväällä olin huollattanut menopelin paikallisessa urheiluliikkeessä. Hovihuoltajani sai pelistä vielä toimivan, mutta varoitti minua siitä, ettei pyörään enää kuulema löydä varaosia. Mutta tällä päästiin baanalle.

Kävely ja sauvakävely ovat varmaan yksi aliarvostetuimmista liikunnan muodoista. Ehkä siksi, että melkein kaikki käyvät kävelyllä edes joskus. Kävelylenkeistä ei kuitenkaan välttämättä pöhistä työpaikan aamukahvipöydässä samaan malliin kuin pitkistä juoksu- tai vaikkapa pyöräilysaavutuksista. Mutta oikeasti: kävelyä parempaa liikuntamuotoa ei aloittelevalle liikkujalle ole olemassa. Loukkaantumisriski on lajissa minmaalinen ja pitkäkestoiset kävelylenkit nostavat sopivasti sykettä rasittamatta liikaa.

Kävelysauvat omistin jo aikaisemmalta ajalta. Koska en osaa kävellä sauvojen kanssa ne kumitötsät sauvojen päässä, suuntasin heti ensi lenkistä alkaen kotini läheisille metsäpoluille ja hiekkapohjaisille ulkoilureiteille. Harjumaastossa, jossa mäet ja nyppylät vuorottelevat, löysi nopeasti haastetta tähänkin lajiin. Reipas sauvakävely nostaa mukavasti hien pintaan ja kohottaa sykettä.

Sauvakävelyn kautta pääsin kiinni myös juoksuun. Aluksi muutaman minuutin juoksupätkiä sauvakävelyn lomaan ripotellen. Suurin investointi tähän lajiin oli uusien lenkkareiden ostaminen. Nekin löysin alennusmyynnistä.

Punttisalille en suoranaisesti tuntenut vetoa, mutta koska minulle on viime vuosina kertynyt huomattavasti enemmän läskiä lihaksen sijaan, pyysin PT Saria viemään minut salille ja tekemään ohjelman, jolla voisin aloittaa lihaskuntoni parantamisen. Ainoa pulma oli löytää sali, jossa kainostelematta viihtyisin. Mutta se on sitten toinen tarina.

Olen aina pitänyt hiihtämisestä. Joten talvilajin valinta ei tuottanut minulle ongelmaa. Omistin jo varsin asiallisen suksikaluston (lue: pari luistelusukia ja perinteisen sukset sauvoineen), joten hiihdosta sain lajin, jonka ääreen pääsin palaamaan vanhasta muistista. Hiihto on myös erinomaisesti monipuolinen laji, joka kehittää kestävyyskunnon lisäksi myös lihaskuntoa ja koordinaatiota.

Liikuntapakettini oli näillä lajiella koossa. Tällä pääsin hyvään kuntoilun alkuun. Mutta ennen kuin muutama kuukausi oli kulunut, huomasin jo miettiväni uusia lajeja. Ei siksi että valituissa lajeissa olisi mitään vikaa. Mutta kun kuntoni kasvoi, huomasin liikunnan olevan oiva tapa kokea ja oppia jotakin uutta. Surffasin aktiivisesti netin liikuntasivuilla ja mietin, mitä uutta lajia haluaisin kokeilla. Samalla myös hidastempoinen juoksu alkoi sujua.

Joulukuussa podin flunssaa ja löysin Yle Areenasta Mitt Triathlon ohjelman, jossa seurattiin neljän aloittelevan liikkujan harjoittelua jokaisen ensimmäiselle triathlonille. Ohjelma herätti kiinnostukseni uintiin.



Kuluvan vuoden aluksi kysyin valmentajaltani, olisiko uinnin ja eritoten vapaauinnin tekniikan perusteet mahdollista ottaa tapaamistemme aiheeksi.

Nyt opettelen sitkeästi vapaauinnin tekniikkaa ja parannan uintikuntoani. Tunnetusti vesi kelluttaa. Lajin parissa pieni ylipainoni ei siis haittaa läheskään niin paljon, kuin esimerkisi juoksussa. Jo muutaman tekniikkaan keskittyneen harjoittelukerran jälkeen huomaa myös oppineensa jotakin uutta. Laji siis todella onnistuu koukuttamaan. Ja mikä parasta, uimaan pääsee sekä kesällä että talvella.

Uusi harrasteeni ei siis ole ohi ennen kuin tämä tuhti täti on oppinut uimaan.

Sellaista, jota luulet muuttumattomaksi voi muuttaa...

Jos vuosi sitten minulle olisi kerrottu, että keväällä 2015 olen ilmoittautunut ensimmäiselle maratonilleni ja aloittelen blogin kirjoittamista liikuntaan liittyvistä kokemuksistani ja elämyksistä, olisin luultavasti pitänyt ajatusta pilana.

Vuosi sitten sanat leposyke tai PK -lenkki eivät kuuluneet sanavarastooni. Arkisiin aikatauluihini ei myöskään olisi mahtunut blogin kirjoittaminen. Päiväni koostuivat lähinnä työstä ja tavallisista perheenäidin velvollisuuksista. Olin toki onnellinen, mutta uupumus oli hiljaa valtaamassa alaa arjessani.

Arkisen viikkoni mukavin hetki oli yleensä perjantaina, kun työviikon jälkeen käperryin kotisohvan nurkkaan kaukosäädin seuranani. Viikon ikävin hetki sattui useimiten taas sunnuntai-iltaan, kun maanantaiaamu ja töihin palaaminen alkoivat pikkuhiljaa hiipiä tajuntaani.

Vaikka työni on mielenkiintoista ja perheeni on tukeni ja turvani, minun oma kuntoni oli hiipumassa. Vähän päälle nelikymppisenä havahduin huomaamaan, että en todellakaan ole enää fyysisesti kaksikymppinen. Hiljaa mielessäni mietin: "Jaksanko tätä vielä seuraavat kaksikymmentä vuotta?"

Mutta menneenä vuotena olen oppinut, että lyhyessä ajassa voi tapahtua paljon. Ja kaikkea sellaista, mitä luulit muuttumattomaksi, voi muuttaa.

Minun kohdallani muutos alkoi pikkuhiljaa ja ensinnä siitä, että halusin muutosta. Ja keskeisin asia jonka halusin muuttuvan paremmaksi, oli oma fyysinen kuntoni.

Mutta mitä sitten... Vaikka tuon luulisi olevan helppoa, en aluksi todellakaan tiennyt mistä aloittaa. Ja hyvistä aikeista huolimatta toteutus ei oikein ottanut onnistuakseen. Tuli flunssaa, tuli muuta ohjelmaa ja mitä sitten - onhan aina tuo ihana sohva. Poljin paikallani, hyvästä  yrityksestä huolimatta - ja epävarmuus valtasi alaa muutoshalultani.

Niin kuin kaikissa tarinoissa, myös minun tarinassani oli onneksi kuitenkin se hyvä haltija. Minun kohdalleni hyviä haltijoita sattui peräti kolme.

Ensimmäinen hyvä haltija oli työkaverini Mirva, joka itse oli innostunut liikkumaan muutama vuosi aikaisemmin. Minun onnekseni Mirva halusi jakaa onnistumisen ilonsa myös meille muille.

Ennen kesälomaa 2014 pidimme Mirvan kanssa työpalaverin suunnitellen mm. lomakauden jälkeistä työpaikan tykypäivää. Luvassa oli perinteiseen tapaan ilta viinin ja viisastelun äärellä. Marisin väsyneenä, etten oikeastaan jaksaisin enää yhtään puoleen yöhön venähtävää illanistujaista. Mitään rakentavaa vaihtoehtoa minulla tietenkään ei ollut tarjota tilalle. Lannistumatta pessimismistäni Mirva ehdotti, että hankkisimme illanistujaisten sijaan työpaikallemme oman PT:n, personal trainerin, joka pistäisi kaikkien halukkaiden kuntoilutottumukset remonttiin. Ajatus sai lomaa halajavassa mielessäni varauksettoman kannatuksen. Eikä varmaan vähiten siksi, että Mirvalla oli jo sopiva PT kiikarissa. Problem solved! Jäin hyvillä mielin kesälomalleni yhden suunnittelumurheen tultua ratkaistuksi. Sitäpaitsi: toteutushan odottaisi minua vasta loman jälkeen.

Toisen hyvän haltijan tapasin heti lomani jälkeen, kun ensimmäisenä työpäivänäni tapasin personal traineri Sarin. Työkaverini olivat lomani aikana sopineet puolestani ensimmäisen tapaamiseni työpaikkamme PT:n kanssa. Työkiireeni tuntien he tiesivät, että minulle ei parane antaa mahdollisuutta treffien sopimiseen itsenäisesti. Jos niin pääsen tekemään, kuntoiluun liittyvä tapaamiseni saattaa siirtyä hamaan harmaaseen tulevaisuuteen. Minulle ei siis annettu mitään mahdollisuutta livistää ensitreffeistä PT:n kanssa. Hyvä työkaverit! Kiitos teille!

Ensimmisen tapaamisemme päätteeksi PT Sari teki minulla UKK kuntotestin ja otti tehtäväkseen ensimmäisen neljän viikon kunto-ohjelman laatimisen. Samalla sovimme, että pidän muutaman viikon ruokapäiväkirjaa, jonka Sari saa tarkastettavakseen. Tapaamme PT:n kanssa kerran tai kaksi kuussa toivomieni liikuntalajien äärellä ja katsomme, miltä tilanteeni näyttää. Sari myös pyysi, että lähettäisin hänelle väliaikatietoja kuntoilustani ja palautetta esim. kerran viikossa.

Kun muutaman päivän kuluttua sain käteeni ensimmäisen PT:n laatiman kuntoiluohjelman, kolmas hyvä haltija löytyi kotisohvalta. Aviomiehestäni kuoriutui yhdessä yössä paras tsempparini.

Mieheni on aina liikkunut. Hän on myös aina kannustanut minua liikumaan. Sen mitä aikaisemmin olen liikkunut, olen myös liikkunut mieheni kanssa. Olen kuitenkin useimiten ollut se, joka sateen sattuessa  jää kotisohvalle. Ja koska mieheni tekee työtä hivenen eri aikoihin kuin minä, sain myös hänen tyvuoroistaan oivan verukkeen jäädä kotisohvalle.

Mutta kun toin ensimmäisen kunto-ohjelman kotiin, mieheni kiinnitti sen jääkaapin oveen ja tavasi aikataulujani kiinnostuneesti. Ennen kuin huomasinkaan, hän lupautui järjestämään omat aikataulunsa sellaisiksi, että minä pääsen kuntoilemaan. Ja seuraksi lenkille hän lupautui niin usein, kuin vain työvuoroiltaan pääsee.

Ja niin olin matkani alussa. Ja mikä matka siitä syntyikään!
Tästä matkasta haluan kertoa teille.  Tervetuloa mukaan, luvassa on ylämäkeä ja myötämäkeä! Kaiken, minkä olen liikunnasta viisaammilta tai kantapään kautta oppinut, lupaan jakaa teille. Huonoja päiviä unohtamatta.

Uuhimäki, Kuopio